Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
31.05.2008 - 00:32

nähnyt kahtena yönä unta työkaverista. Unet ovat olleet vahvoja ja seksuaalisesti värittyneitä. Täytyy myöntää, että yleensäkin, jos nään unta työkavereista ne ovat kyllä lähes aina seksiunia. Luojan kiitos, en nää niitä kovin usein, enkä kovin monista. :)

Työkaverilla on sairaan kaunis hymy. Muuten se on sellanen arvaamaton, hetkittäin mukava ja saman tien äksyilee. Vähän vaikea siis, mutta hyvä kohde perheellisen naisen unille, koska juo runsaasti ja on minua lähes sata vuotta nuorempi, eikä siis ollenkaan minun tyyppiäni, mutta hei minkäs teet jos nuori kaunis mies hymyilee sulle silmät loistaen karaokebaarissa, jossa käyt kerran vuodessa ja sä näät siitä vielä uniakin, niin ollaan ihan siinä rajoilla etteikö perheenäiti sano (varsinkin kun oma mies on reissutöissä) että lähetkö meille saunaan. :)

No onneksi tajusin tämä mahdollisen repliikin vasta kotipihalla kun se ulkosauna siinä sopivasti sattui silmään, että mikäs sitä olisi ollut lämmitellessä ja pussaillessa kiihkeästi ihan kuin unissakin. Voi herran tähden, ei tämä teiniys hellitä millään.

En ole maailman uskollisin ihminen ja voin hyvin kuvitella, että voisin langeta sopivassa mielentilassa nuoreen hymyyn, viedä sen pihasaunaan ja pestä siltä selän, mutta onneksi mulla on naamassa synnynäiset suojakertoimet, sillä jos olisin kaunis olisin todella pulassa tämän helposti ihastuvan luonteeni kanssa. Ei niin kauheasti haittaa jos joskus vähän ihastuu johonkin perheen ulkopuoliseen, kun minuun ei kuitenkaan koskaan ihastu kukaan. Yksipuoliset ihastukset menevät nopeasti ohi, viimeistään silloin kun vastaan tulee joku, johon ihastuu vielä enemmän.

Tätä ihastumistaipumusta olen yrittänyt hillitä vuosia ja jossain vaiheessa menikin niin, että tuntui, etten enää ihastu kehenkään. Se oli tasaista aikaa, mutta tylsempää kuin pienesä ihastuksessa oleminen. Nyt tämä ihmisiin ihastuminen ja ihastuksilla hekumointi on palannut mieleeni, enkä ole täysin varma olenko asiasta hyvilläni vai pahoillani.

Kun läksin baarista hyvästelin kaunishymyisen kädestä pitäen. Se pahoitteli poistumistani, mutta totesimme, että me näämme. Ja siihen saumaan meinasin sanoa, että jos ei muualla niin unissa, mutta nielaisin lauseen, sillä ei sellaista saa sanoa. Ei ainakaan nuorille miehille joilla on kaunis hymy.

Kimmeli kirjoitti 31.05.2008 - 13:36
Ah, niin tuttua:) Taidan kirjoittaa joku päivä samasta aiheesta...
ruu kirjoitti 31.05.2008 - 16:15
Minulle taas ei lainkaan tuttua. Ihan vieras alue ja siksi niin mielenkiintoista lukea. En muista milloin olisin viimeksi uneksinut kenestäkään tuntemastani ihmisestä saati seksuaalisviritteisesti. Enkä ole ihastunut keneenkään 20 vuoteen.

Siis onko tämä epänormaalia?!:)
Karpalo kirjoitti 31.05.2008 - 23:06
Kirjoita vaan Kimmeli, luen mielelläni.

Siis et nää unia tuntemistasi ihmisistä Ruu. Näätkö sitten tuntemattomista, siis seksuaalisia tai muita.

Uniseksielämäni on vilkasta.Oikeastaan useimmat unet jotka muistan herätessä ovat seksiviritteisiä. Voi olla että näen näitä unia juuri ennen heräämistä enemmän kuin keskemmällä yötä tai sitten en muista niitä keskiyön unia.

Joskus kumppanina on tuttu, joskus tuntematon ja joskus harvoin näen seksiviritteistä unta useita kertoja samasta henkilöstä kuten nyt tästä. Unissa olen vahvasti biseksuaalinen ja nautin seksistä myös oman sukupuolen kanssa vaikka valveilla olen melko hetero. Onko tämä epänormaalia?!

Omasta puolisosta, jonka kanssa harjoitan seksiä tajuissani, en nää unia koskaan, en seksi enkä muita. Onko tämä epänormaalia?!

Mulla on ollut aika paha rakastumisaddiktio ja se on kulkenut mulla mukana koko elämän. Ikään kuin en olisi elossa jos en ole rakastunut johonkin ja koska tunnen omaa puolisoa kohtaan enemmän rakkautta kuin rakastumista mieli hakee huumeensa jostain muualta.

Voinko väittää rakastavani puolisoani jos näen himokkaita unia muista henkilöistä? Usein uniseksi johtaa seksiin oman puolison kanssa, vähän niin kuin elokuvasta olisi kiihottunut alkulämpimäksi. Että sikäli niillä on ainakin joku myönteinen vaikutus.

Olisi äärimmäisen mielenkiintoista tietää kumpiko on epänormaalimpaa. Se että Ruu ei nää seksiunia eikä ihastu koskaan kehenkään, vai tämä minun malli.

Myös sen haluaisin tietää onko seksiunet ja rakastumisriippuvuus yleisempää miehillä vai naisilla. Voisi kuvitella että miehillä erilaiset seksiriippuvuudet on yleisempiä kuin naisilla.

Tässä olisi herkullinen tutkimisen aihe jollekin psykologian opiskelijalle.

Tästä aiheesta tulisi hyvä meemi. Täytyy ruveta kehittelemään.






ruu kirjoitti 01.06.2008 - 08:20
Mä en muista nähneeni mitään unia viime aikoina. Olen kai liian väsynyt..:)

Olen mä joskus uneksinut seksiunia, tulee mieleen että ehkä se oli joku filmitähti...?? En muista. Mutta työkavereista, kavereista tai edes omasta miehestä en muista uneksineeni.

Joo, tuotahan vois tutkia sillä lailla, että pyytäisi ihmisiä pitämään unipäiväkirjaa :) Hankalaa on se, että miten päätelmät tehdään, kun unimaailmaan vaikuttaa niin paljon päivämaailma ja sehän on jokaisella erilainen. Se tutkimus pitäisi rajoittaa jotenkin hirveän suppeasti ja tiukoin kriteerein, muuten se hajoaisi omaan mahfdottomuuteensa.

Eiköhän se rakkaus ole riippumaton siitä mitä unia näkee. Unet on unia, ja seksuaaliset viestitkin saattavat kuvastaa jotain ihan muuta kuin seksiä. Ehkä. Tai mistä minä tiedän. Eikös A. Konkka tutki näitä unijuttuja. Kysy häneltä!:) Ja tiedota sitten asiasta täällä blogissa!:)
Kimmeli kirjoitti 01.06.2008 - 08:34
Noniin, pyhäaamun ratoksi rustasin omia mietteitäni ihastumisesta...
Karpalo kirjoitti 01.06.2008 - 23:36
Meillä on vaan eri tilanne Kimmeli kun sun ei tartte tuntea syyllisyyttä ihastumisista ja meikäläisen taas vähän niin kuin pitäisi.

Mä ajattelinkin A Konkkaa kun pohdin tätä, mutta en tiedä onko hän pohtinut asiaa tältä kantilta.

Unien seksuaaliset viestit voivat hyvinkin kuvastaa jotain muuta kuin seksiä. Mä olen tulkinnut ne niin että alitajunnallisesti olen seksuaalisesti vapautuneempi kuin mitä annan tajuissani ymmärtää. En uskalla (tai halua) ottaa oman puolison kanssa käyttöön sitä seksuaalista energiaa mitä käytän vallattomasti ja estottomasti unissa.

Viime yönä näin seksuaalisviritteistä unta miehestä, jonka kanssa mulla oli vuosia sitten suhde. Näitä on siis tosiaan alvariinsa. :)

Karpalo kirjoitti 01.06.2008 - 23:38
Juu ja vielä se, että joskus kun on nähnyt jostain tutusta sellaista unta, niin sitten kun kohtaa on aistivinnan siinä ihmisessä saman vaivautuneisuuden kuin mikä on itsessään ja ajattelee että onkohan sekin nähnyt musta samanlaista unta. Ja silloin tekisi mieli kysyä, että näätkö sä koskaan minusta unta, kun minä nään sinusta, mutta eihän sellaistakaan kysytä. :)
ruu kirjoitti 02.06.2008 - 06:27
Toisaalta voi olla niinkin, että koska sä olet vaikeana, ja senhän asitii toinen heti, ja se toinen ei tied miksi, niin se on kans sit vaikeana. Molemmat olettaa ja luulee, mut kumpikaan ei tiedä. Ei se kyllä oo hedelmällinen lähtökohta.

Jotenkin sitä pitäs pystyä irrottautumaan unista, mutta joskus se on vaikeeta. Voi olla, että jos kirjoittais ne heti ylös, ja sikäli puhdistuisi siitä painolastista, se ei vaikuttais valve-elämään. Tai jos vois vaan ajatella niitä naureskellen, niin sit kun tapais sen tyypin, jonka kanssa unissa piehtaroi, oiskin hyvällä tuulella ja niin se tuuli tarttuis siihen toiseenkin. Taas molemmat olettais, mutta toinen ainakin tällä kertaa tietäis, että mistä homma johtuu:)

No, joo, olikohan täs nyt mitään järkeä.::)
Karpalo kirjoitti 02.06.2008 - 08:45
Niin, välillä sitä onkin sellasen unen jälkeen nimenomaan nauravaisella tuulella ja sitten se kohde ainakin on ihan pihalla että mitä tuo virnuilee. :)
ruu kirjoitti 03.06.2008 - 02:03
Hei, sun pitää alkaa ajatella asioita positiivisesta perspektiivistä eikä negatiivisesta!:) Kyllä virnuilevaa naamaa kattoo ihan mielellään!:)
minh kirjoitti 04.06.2008 - 19:47
Toi on mielenkiintoista! Toisilla on suurempi ihastumistaipumus kuin toisilla. Mulla oli alle kolmekymppisenä jatkuvasti joku ihastus päällä, siis suhteissa ja naimisissa ollessanikin. Nyt en ole vuosiin ollut ihastunut ja välillä kaipaan sitä fiilistä. En vain ihastu millään, olen kauhean kriittinen!

Seksiunia näen kausittain, tai ihan yllättäen aina jostain aivan ihme tyypistä. Yleensä seksiunet ovat minulla lähinnä seksipainajaisia, koska hereillä mietin unta ja miksi piti juuri jonkun käsittämättömän tyypin siinä olla ja sitten inhottaa..
-minh-
Karpalo kirjoitti 04.06.2008 - 22:10
Näetkö Minh seksiunia vain miehistä vai harjoitatko seksiä myös naisten kanssa.

Minusta tämä on mielenkiintoinen asia, että onko ihmiset unissaan biseksuaalimpeja kuin mitä ne antaa päivätajunnassaan ymmärtää, enkä kehtaa kysyä sellaista vaikkapa työkavereilta, mutta sinulta kehtaa kysyä mitä vaan. :)
minh kirjoitti 05.06.2008 - 09:38
Hah:D

Joo, unissa olen täysin biseksuaali, valveilla enemmän hetero.
En kyllä ymmärrä sitä, miten ihmiset häpeilevät kertoa unistaan jos ne ovat seksuaalissävytteisiä ja mukana on jotain tuttuja. Eihän sille mitään voi, kenestä unta näkee. Kai monet meistä kuvittelevat, että se näkyy naamasta jos on nähnyt seksiunta jostain tyypistä ja sitten ollaan vaikeina :) Kun olin baarissa töissä, näin jatkuvasti seksiunia kaikista työkavereistani ja ex-aviomieheni luki huonolla suomenkielentaidollaan päiväkirjastani(vai mikä unipäiväkirja se oli), että harrastin yhdessä unessa seksiä yhden miehen ja kahden naisen kanssa, kaikki työpaikaltani. Exä kilahti ihan täysin ja meni riehumaan sille miespuoliselle työkaverilleni, että mitä te oikein täällä työajan jälkeen yöllä puuhaatte. Silloin kyllä hävetti unien takia, mutta ei omasta puolestani!
-minh-
Karpalo kirjoitti 05.06.2008 - 18:04
Heh heh. Hauska episodi.

Aika vähän ihmiset puhuu muutenkin unistaan. Kai siinä koetaan että ollaan jotenkin erityisen henkilökohtaisella alueella ja tietty sekin että toisten unet ovat harvoin muille kovin mielenkiintoisia.

kai sitä myös pelätään että jos joku saa tietää että joku toinen näkee siitä seksiunia, sen suhtauminen muuttuu, vaikkei se toinen niille unilleen tosiaan mitään voi.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Tässä blogissa käsitellään kaikki tärkeimmät asiat tai siis ainakin melkein tai ainakin jonkun mielestä. Silkkaa rehellistä tilitystä syvimpiä syövereitä unohtamatta.

Tilaa blogilistalta