Harkitse sitä vuorotteluvapaata. Korvaus on toki pienempi, mutta muuta työtä saa tehdä hiukan - uskoisin, että toimeen tuleminen on mahdollista.

Meidän äiti nimittäin jättäytyi juuri 9 kk:ksi vuorotteluvapaalle. Sanoo, että hirvittää ja ilahduttaa olla tekemättä mitään. Se aikoo käyttää talven valoisat tunnit ulkoiluun, ja uskoo että keksii kyllä kiinnostavaa työtä/tekemistä sitten kun pelkkä oleminen käy tylsäksi. Äiti jäi juuri samankaltaisista syistä pois töistä kuin mitä sä kirjoitit tuossa. Se on miettinyt jo useamman vuoden, mikä olisi fiksuin keino pitää kunnon tauko. Se mietti myös sitä, että jäisi vaan kokonaan pois, tekisi jotain ihan päinvastaista. Äiti kai tykkää työstään, mutta työympäristö ei sitten olekaan ihan niin briljantti kun voisi toivoa. Ja raskastahan sillä on ollut, monta sairaslomaa työuupumuksen takia ym.

Mietin itse paljon samankaltaisia ajatuksia. Mulla kaiken ajan vie tyhmä koulu. Voisin tehdä niin paljon muuta, mutta mistä tekisin sen rohkeuden, että jättäisin vain kaiken yleisesti hyväksytyn ja alkaisin olla niin kuin itse tykkään?

Hienoa että äitisi uskaltaa ottaa irtioton.

kai tässä eniten ahistaa se että kun rahat ei nytkään riitä ja kaksi ihmistä painaa töitä ihan liikaa muutenkin, että ei osata elää niiden rahojemme mukaan kai sitten.

Niis sitten jos jäis vuorottelukorvaukselle niin sain jotain 500e käteen eikä se kata edes meidän lainoja.

Mutta tätyy tässä koko ajan jotain miettiä ja pohtia. Vuorottelulla voisi ehtiä kirjoittaa, se hyvä puoli siinä todella olisi.

Muistan että sulla on ollut tämä sama ongelma jo siitä lähtien kun "tavattiin"R:ssä. Siksipä ajattelen, että ehkä kannattaisi miettiä pitkän tähtäimen muutosta enempi kuin lyhyen tähtäimen, ja katsoa että mistä sen kohtuullisen toimeentulon saa esimerkiksi 10 vuoden kuluttua. Jos et tee muutosta niin 10 vuoden kuluttua olet edelleen samassa tilanteessa, vanhempana ja luultavasti väsyneempänä. On varmaan alkanut kolotella yhtä ja toista paikkaa... Jos talouden saa kuntoon niin se poistaa kaikesta stressistä 50% AINAKIN, olen huomannut. Elikä rahatalouden säätely on kyllä prioriteetti. Toinen prioriteetti on oma terveys, mutta se sulla on onneksi hanskassa tosi hyvin.

Kirjailijana oleminen on hienoa, mutta harvalle se tuo leipää. Unelmien varassa on hankala elää, kun lapset pitää ruokkia ja talo maksaa. Siksipä ehdotan, että käyt samalle tielle kuin minä. Valitse joku ala, joka kiinnostaa ja jossa ei ole ikärasismia ja jolla tarvitaan työläisiä ja jossa palkka on kohtuullinen. Sitten etsi aikuiskoulutusmahdollisuuksia. Hankkiudu vuorotteluvapaalle ja opiskele siinä sivussa. Samaan aikaan joudutte kyllä tekemään ihan oikean budjetin ja katsomaan ihan kaikki kulut, että ovatko ne tarpeellisia. Yleensä kaikesta voi nipistää, vaikka tuntuisikin siltä ettei voi. Fiksattuja menoja ei ole, opin Dr Phililtä tässä jokin aika sitten elikä kaikki menot kannattaa miettiä tarkkaan, ja se että voiko niitä muuttaa, vaihtaa, poistaa, pienentää. Lapset kyllä ymmärtävät asian niin kauan kuin kommunikaatio pelaa kumpaankin suuntaan. Lapset ovat paljon joustavampia ja fiksumpia kuin luulemmekaan. :)

Kirjoittamista ei tarvitse jättää eikä pidäkään. Se kulkee siinä elämäsi sivussa sellaisena kirkkaana tähtenä näyttämässä tietä. Se tuo iloa ja intohimoa. Älä laske kuitenkaan mitään sen varaan. Jos kirjoittaminen tuo sinulle muutakin kuin kirjoittamisen ilon, se on plussaa. Ja ajankäytöstä. Jos sinulla on kirjoittamisen palo, niin aika löytyy aina jostain. Ei kannata siitä huolehtia etukäteen. Myös levottomuus siitä, että saako jotain julkaistua vaiko ei, väistyy kun saat muuta tekemistä elämääsi. Kirjoittamisesta ja julkaisusta ei tule määräävin tekijä elämässäsi ja niin ollen hermosi saavat levätä eikä depressio iske yhtä helposti.

Sulla on mahdollisuus muuttaa elämääsi milloin vain. Kyse on siitä miten ajattelet. Ajatukset määräävät kohtalomme.

Sun onnistumisen mahdollisuudet elämänmuutokseen 10 vuoden tähtäimellä ovat hyvät. Sä et käytä alkoholia, et polta, joten ne eivät ole esteenä menestymsielle. (Niissä on paitsi rahanmeno, myös depressioon liittyvät ainekset plus muut terveysongelmat). Sä olet hirveän sinnikäs ja sitkeä luonne. Sua ei saa murtumaan millään, aina sä nouset ehjänä ylös, vaikka mitä olis sattunut. Sä olet myös älykäs, joten sulla ei ole ongelmia opiskelun suhteen. Miten on perheen tuen kanssa? Tukevatko he aikeitasi? Se on tärkeää muutosprosessissa.

Ainoa este on sun ajatusmaailma. Jos sä et "salli" itsellesi muutosta, ajattelemalla esimerkiksi että "ei se onnistu kumminkaan", "ei meidän rahat riitä vaikka MITÄ tekis", "emmä pysty siihen koska mä oon liian vanha/ruma/lihava/tyhmä/whatever", tai että "emmä voi, kun sitten kirjoittaminen jää ja musta ikinä tule kirjailijaa, ja jos musta ei tule kirjailijaa, niin musta ei ole mihinkään" tms..

Kyse on siis siitä kuinka paljon haluat muutosta. Enkä minä nyt sano, että opiskelu on ainoa tie. Ei varmasti, mtta minulle se oli. Mä alotin opiskelun 2006 ja nyt mä sain koulutustani vastaavan työpaikan, vaikka vielä on vuosi opiskelua jäljellä. Ja opintosuoritusta multa ei voi kukaan ottaa koskaan pois. Se on aina pääomaa, jota mä voin hyödyntää ja jolla tehdä rahaa. Totta kai mun tilanne täällä on erilainen, kun sun siellä, mutta se mitä haluan oikein kovasti tuoda julki, on se että jos sä haluat muuttaa asioita, sä voit sen tehdä, koska sä oot ihan riittävän hyvä ja kykenevä sen tekemään.

Tästä tuli nyt kaameen pitkä pulina. Mä lähetän tän kumminkin. Ota tää sellasena ystävän yrityksenä ottaa kantaa ongelmaan eikä sillä lailla, että jos et pysty juuri sellaista muutosta tekemään kuin minä ehdotan, niin olet jotenkin epäonnistunut. Ei. Sitä en tarkoita. Helpompaa ois istua nenäkkäin ja vaihtaa ajatuksia, tällai mielipiteenä tää kuulostaa siltä, että painostan sua jotenkin. Älä ota tätä niin. Ota tää sellasena "taustainfona" sun ongelmaan. :)

Onnea!

Jatkan vielä sillai, että hassu sattuma on, että tänään osui käteeni yhden fksun ajattelijan kirja onnesta ja siitä mistä se löytyy. Suomentelen pätkiä blogiini, kunhan ehdin, ja saan ne suomennettua.
Mutta siis olet oikeilla jäljillä, tämän ajattelijan mukaan, siinä että tavaroista se onni ei ainakaan löydy.

Totta, olen tiennyt ainakin kahdeksan vuotta että olen jämähtänyt työpaikkaan, jossa mun ei todellakaan pitäisi enää olla. Olen täysin laitostunut tonne ja nyt sen varmaan voisi vielä katkaista, mutten ole varma onko minusta siihen.

Minulla on muutama isompi ongelma. Toinen on se, etten ole ylioppilas, jolloin kiinnostaviin opiskelupaikkoihin hakeminen on melkein mahdotonta. Yliopistot toki ottavat opiskelemaan myös niitä joilla ei ole yo tutkintoa mutta ei mulla ole tarpeeksi korkeaa ammatillistakoulutustakaan.

Ylioppilastutkinnon suorittamiseen menisi iltalukiossa varmaan kolmisen vuotta, eikä sekään mitään, mutta ongelmahan on tässä se että mun työajoilla ei vaan pysty opiskelemaan missään iltalukiossa koska sekin vaatii paikalla oloa, ja meillä nyt nämä työajat on mitä on. Niin että mitään sellaista jossa pitää sitoutua säännölliseen osallistumiseen ei voi ottaa, koska esitykset määrittelee mun iltavapaat.

Mikä mua sitten kiinnostaisi. Toimittaminen, Dramaturgia, miksei kuvatoimittaminenkin. Kaikki aloja joihin on tosi vaikea päästä, koska hakijoita on paljon, niin ei tällä pohjakoulutuksella niihin pääse, vaikka olisi lahjojakin.

En mä edes tiedä onko musta mihinkään oikeisiin töihin. Täysi tohelo, epäsosiaalinen ja epävakaa persoona.

Toisaalta miksei aloittaisi selvittämään sitä iltalukiota, että olisiko se ollenkaan mahdollista.

En oikein osaa antaa neuvoja, mutta Ruun esityksessä on järkeä,. Sen ehdottaman pitkän tähtäyksen suunnittelun kun saisi sovelletuksi sinun elämääsi. Pitäisikö sinun katsoa kouluttautumistarjontaa vähän laajemmin? Kaikkialle ei tarvitse olla ylioppilas, mutta totta kai siitä on etua.

Komppaan Sylviä, että ei kaikkeen tarvitse olla ylioppilas. Sä voit löytää tien vaikka ammattikoulun kautta. Nykyään voi olla jo vaikka mitä aikuiskoulutusjuttuja, joiden kautta voi opiskella itselleen paperit. Mä muuten uskon, että koulunkäynti avartais sun kirjoittamistakin. Ei silti, että sun teksteissä mitään vikaa on, mutta olen huomannut omasta kokemuksestani, että opiskelun myötä olen alkanut ajatella myös isompia kuvioita ja alkanut nähdä yhteyksiä asioiden välillä. Mun yhteiskunnallinen tietoisuus ja valveutuneisuus on kasvanut, ja jos vielä kirjoittaisin fiktiota niin tää tieto auttais mua suuresti:)

Yhden jutun voisin vielä sanoa. Kun mietit niitä omia kiinnostuksen kohteita, niin mieti myös, että mihin ammattiin tarvitaan työntekijöitä, millä alalla on varmasti duunia, missä ei ole ikärasismia jne. Esim. mun ykkösajatus oli lukea toimittajaksi, mutta sitten aloin miettiä, että se on hemmetin kilpailuvaltainen ala. Ja mä en ole enää nuori neito. Ja mä en halua enää alottaa alimmalta puolalta, elikä jostain hautajaisilmoitusten tarkistamisesta. Mulle sanottiin, kun olin sanomalehdessä töissä, että mä oon "vanha akka", kun täytin 28. Tää oli aika korkean tason esimies, jossain hönössä se varmaan oli, mutta totuushan tulee humalaisten ja lasten suusta. Elikä silloin ainakin, vajaat 20 v sitten oli tärkeää, että oli nuori.... En halua tällä masentaa sua, Karpalo. vaan päinvastoin innostaa tutkimaan erilaisia vaihtoehtoja laajalti. Mulle tää sosiaaliala oli sellasta, että mä katoin tilastoja, että millä alalla on VARMASTI töitä, ja että on mahdollista edetä, jos haluaa. Ja mä ajattelin antaa itselleni mahkut kokeilla tätä puoli vuotta ja jos ei tunnu hyvältä niin vaihdan alaa. Mutta mä tykkäsinkin kursseista. Ne kävi mun järkeen.

Elikä on ammatteja, joita et ole koskaan edes ajatellut etkä harkinnut. Jokin niistä saattaa tuoda sinulle varman, hyvän duunin ja tyydytystä elämään. Ja arvaa mitä. Kaikki sellaset duunit, jotka EIVÄT liitu kirjoittamiseen ovat loistava pohja kirjoittamiseen. Koska sä näet, koet ja imet todellisuutta. Sä voit sen sitten jäsentää kirjoittamalla sen pois.

Ja et oo tohelo etkä muutakaan. Lopeta heti tommonen mollaaminen. Mun kavereita ei haukuta!!!:)

Hyvä, hyvä, Ruu. Mitenkäs muuten tuollaiset käsillä tekemisen alat, eikö sinulla ole sentapainen koulutus ennestään. Jos työllistymistä ajatellaan, hoitoala olisi hyvä. Tosin en tiedä lainkaan miltä tällainen tuntuu sinusta.

Heh heh niin hoitoala olisi loistava, mutta mä olen siis oikeasti tohelo, siis huolimaton, hajamielinen unohtelija, joka saa nopeita impulsseja ja unohtaa sen mitä oli tekemässä. Ei ehkä kuitenkaan hoitoalalle.

Muutenkin on sellanen fiilis että ei ihan hirveästi kiinnosta mitkään ammattikoulupohjaiset vaativat ammattityöt. Vaikka niissä on tulevaisuudessa varmaan hyvät palkat, niin ne on usein fyysisiä ja ja kun tuota ikää tulee niin ei mitään hirveän raskasta työtä enää elämäänsä kaipaa.

En myöskään haluaisi työskennellä kovin miesvaltaisilla aloilla enkä täysin naisvaltaisilla.

Lueskelin tossa tosta tomittajuudesta netissä ja voi tosiaan olla, että ne ei sinne enää mitään 50 vuotiaita aloittelijoita halua. Eikä se varmaan sanomalehdessä ainakaan ole mitään lepposiaa kirjoittelua, mutt akun on olemassa se äärimmäinen uteliaisuus asioihin ja taustoihin ja ilmiöihin yleensä niin siksi olen aina ajatellut että toimittajaksi.

Olisi ehkä hyvä mennä ihan työkkäriin selvittelemään asioita. Nimen omaan sitä että millä aloilla on töitä, mitä niistä maksetaan ja millaisia koulutuksia niihin on olemassa.

Toisaalta iltalukio ei olisi mikään poissuljettu ajatus ehkä sittenkään. Aion selvittää sen reitin. Koska siis Lukiosta olisi sekin hyöty että pääsisin taas kokemaan mitä se opiskelu oikein on. Ja sitä kautta ehkä saisin lisää tietoa siitä mikä kiinnostaa.

Palaan vielä asiaan.
Toi on hyvä pointti, että mikään kovin fyysinen ala ei enää ole oikein toimiva vaihtoehto, kun asiaa mietitään 10 vuoden tähtäimellä. Ja 20 vuoden tähtäimellä... Sillä nykymenon vallitessa, ja edellyttäen että maapallolla voi vielä elää 20 vuoden kuluttua, sulla on oltava ammatti jossa voit tehdä duunia pitkäänkin. Mutta tärkeintä on aloittaminen. Kun sä pääset alotuskynnyksen yli, sitten se on menoa. Opiskleu muuten auttaa sua poliittisella "urallakin" tosi paljon. Paitsi että opit kaikenlaista niin näet asiat laajemmassa mittakaavassa ja luot uusia suhteita ja yhteyksiä. Kaikki eteenpäin...

Se työkkäri on varmaan hyvä alku. Älä anna niiden lannistaa sua, jos siellä sattuu olemaan joku negatiivinen ääliö töissä silloin, kun menet käymään... Puhu asiasta vähän siellä sun täällä, yritä löytää ihmisiä jotka on aikuiskoulutuksessa ja juttele heidän kanssaan. Joku ala saattaa natsata sillä lailla.

Älä sulje "hoitoalaa" pois ihan kokonaan. Sillä alalla voi suuntautua myöhemmin vaikka mihin. Se on hyvä pohja jatko-opintoja ajatellen. Avaa myös mahdollisuuden työskentelyyn ulkomailla, jos vaikka innostut taas siitä englanninkielestäkin esimerkiksi.
Hoitoalalla tarvitaan ihmisiä kaikenlaiseen työhön. Hoitoala on sellanen ala, jossa syntyy uudia työpaikkoja koko ajan, koska se on kehittyv ala. Esimerkiksi vanhusten määrän lisääntyessä, syntyy koko ajan uusia toimenkuvia, mitä ei nyt osata ajatellakaan. Sähän voit päätyä vaikka terapeutiksi, joka kuljettelee mummoja katsomaan teatteriesityksiä ympäri Suomea!:)

Joten mieli avoimena vain. Ja muista että nyt puhutaan 10 vuodesta, jopa 20 vuodesta. Ei mitään laastarihommia vaan iso, pitkäkestoinen muutos parempaan.:)

Karpalo, onpa sinulla viisaita puhuva ystävä! Luin oikein ajatuksella nuo Ruun kommentit, koska, kuten tiedät, minulla on hiukan samoja ongelmia kuin sinulla. Jollei minulle käy mitään hienoa/kamalaa/erityistä, katson näillä eväillä vielä ensi syyskuuhun saakka ja sitten virkavapaista ja sitten katson, mitä tapahtuu. Luulen. Ehkä. En tiedä. Miksei elämään osaa aina suhtautua suurena, hauskana seikkailuna, itsevarmasti ja innokkaana? Se auttaisi.

Tsemppiä kovasti pohdinnoissasi! Jos minä etsisin nyt töitä, yrittäisin etsiä sellaista työtä, joka häiritsisi kirjoittamista mahdollisimman vähän. En valitsisi itse alaa, jolla päivätyö olisi kirjoittamista - en usko, että se tekisi minulle hyvää. Alkaisin inhota työtä, koska kokisin, että "pakkokirjoittaminen" vie aikaa ja energiaa "oikealta kirjoittamiselta". Mutta näin minulla, ehkä homma toimii kaikilla muilla :).

Uskallusta ja jaksua sinne suuntaan!

Tänään ei tuntunut pahalta olla töissä. Olikin erityinen päivä, oli vierailijoita ja mä tein tavallaan vastuullisempaa hommaa.

Olet oikeaas Rooibos. Kirjoittamisammatti söisi takull aoikeaa kirjoittamista. Journalismi kiinnostaisi siksi että olen utelias. En kuitenkaan niin sosiaalinen että haluaisin mennä vieraiden ihmisten luo ja jutella niiden kanssa asioista päivästä toiseen. Joten ei kai se olisi hyvä valinta.

Sosiaaliala, voisi olla kirjoittamisen kannalta hedelmällinen, samoin hoitoala, koska sieltä saisi hyviä virikkeitä kirjoittamiseensa.

Mietin asiaa ensi syksyyn saakka ja pohdiskelen.

Ehkä mä vielä kymmenen vuoden kuluttuakin kitisen että kun ei ikinä tullut sitä työpaikkaa vaihdettua. Mutta toisaalta on sekin tosiasia että jos olisin vaihtanut työpaikkaa 10v sitten en olisi kirjoittanut yhtään näytelmää. Koska suhteillahan mä sain mun näytelmät meidän talon ohjelmistoon, vaikkei ne edes olleet valinta vaiheessa siinä kunnossa että niitä olisi kannattanut valita, mutta ohjaajan painostuksesta ne meni läpi ja hyviähän niistä sitten tuli.

Ja aikahan tässä on se ongelma. Olinpa missä työssä tahansa, niin ei ole vapaa-aikaa tarpeeksi. Ei se ammattia vaihtamalla parane. Vai paraneeko.

Ai niin unohdin että ongelma oli myös se että ei ole enää motivaatiota tähän työhön. Aika ei siis ollut ainut motivaatio vaihtamiseen. Juu ja se että elättäisin itteni joskus kirjoittamisella, ei toimi. Olen liian laiska sellaiseen. Liian hidas ja liian kunnianhimoinen.

Mä en julkaise ikinä yhtään kirjaa koska sen mun kirjan pitäisi olla kaikkien mielestä kaikkein paras ja siihen en taida kyetä.

Kaikkein tärkeintä opiskelussa on kuitenkin se, että liikkuu... Siis mieli liikkuu... Tulee uusia juttuja, ideoita, virikkeitä... Ikään kuin elämä jatkuu eikä ole jämähtänyt yhteen ja samaan, yhteen ja samaan, yhteen ja samaan... Mä olen sellainen ihminen, että mä tulen helposti katkeraksi, jos jämähdän yhteen asiaan (mut siis ihmisethän on erilaisia, mä en siis pysty muista puhumaan kuin itsestäni) mutta mä olen huomannut, että eteenpäin meneminen, liikkuminen (älyllinen ja fyysinen) pitää mut poissa sellasesta jatkuvasta katkeruuden kierteestä. Tai ainakin osittain:) Mulle tää opiskelu ja uuden kokeminen ja tekeminen on osa ihmisenä kasvamista. Ja sehän ei ole 10 vuoden projekti vaan loppuelämän:)

Olen seurannut innolla mielenkiintoista keskusteluanne.
Työ joka ei liity kirjoittamiseen on varmasti hyvä kirjoittamisen kannalta. Mutta myös kirjoittamistyö voi olla antoisaa oman ns. luovan kirjoittamisen kannalta. Olen tehnyt jo usean vuoden ajan lehtijuttuja sivutyönä ja aina kun on meneillään kiihkeä juttukausi niin myös omat kirjoittamiseen liittyvät ikuisuusprojektit nytkähtävät piirun verran eteenpäin. Minulla homma näet toimii niin, että mitä enemmän kirjoitan, sitä enemmän tekee mieli kirjoittaa. Vrt. mitä enemmän syö imelää, niin sitä enemmän tekee mieli herkkuja.

Toisaalta kukaan ei läähätä juttujen kanssa niskaan, vaan voin tehdä ja ideoida ne melko itsenäisesti. Pakonomainen täysipäiväinen työ kirjoittamisen parissa taas voisi viedä kirjoittamishalut nollille. Eli pystyisitkö Karpalo jotenkin yhdistämään esimerkiksi opiskelun ja lehtikirjoittamisen. Uteliaisuutesi on todella hyvä lähtökohta lehtikirjoittamiselle. Se minutkin on ajanut monen jutun pariin.

Ihmisten kanssa jutteleminen on sekä ihanaa että kuluttavaa. Välillä ajattelen, että lopetan koko homman, koska se voi olla todella uuvuttavaa, jos ei huomaa latautua välillä. Toisaalta haastateltavista saa paljon tietoa, ideoita ja aineistoa, jota voi hyödyntää omassa kirjoittamisessa. Asiajuttuja pystyy tekemään myös puhelinhaastattelujen perusteella. Pakinat ja kirja-arvostelut taas ovat siinä mielessä helppoja, että ei tarvitse lähteä minnekään.

Koska olen kahtiajakoinen ja vaihtelunhaluinen, niin minulle olisi ihanteellista tehdä vaikka kuukauden ajan jotakin pätkätyötä, sitten vaikka lehtijuttuja kuukausi ja sitten kuukausi omia juttua. Sitten taas kierros alusta. Opiskelemistakin olen monesti ajatellut, mutta taitavat jäädä unelmaosastoon.

Motivaatio on tärkeä, se on perusta työn mielekkyydelle.

Terkkuja Ruulle:)

Moi Niitti!:)

Motivaatio on tosiaan tärkeä. Kukaan toinen ei voi pakottaa toista ihmistä yrittämään yhtään mitään ellei omaa halua löydy. Motivaatiota pitää olla. Hyvä juttu motivaatiossa on, että sitä voi kasvattaa sillä lailla, että antaa itselleen luvan innostua.

Posket hehkuen hautaan saakka!!:))

Motivaatio on hassu juttu, kun sitä voi myös teeskennellä ja sitten sillä teeskennellyllä motivaatiolla pääsee aika pitkälle, silläkin. Onneksi - muuten jäisi aika moni asia tekemättä aika monelta ihmiseltä.

Näin sunnuntai-illan ratoksi tulin lukemaan keskustelua ja tuo Niitin kuukausi pätkätöitä, kuukausi lehtijuttuja ja kuukausi omia juttuja -setti kuulosti aika hyvältä. Joskus haaveilen siitä, että kirjoittaisin ja välissä kävisin tekemässä ns. liukuhihnahommia hetken aikaa taloudellisen puolen tasaamiseksi. Se vaan, etten tiedä, kuinka kauan (kuukausi, kaksi?) pää kestäisi liukuhihnahommiakaan - turhautuisinko? Tai ehkä kestäisin niitä oikein hyvin, kun työt eivät tulisi (?) kotiin ja vapaa-aikaan. En tiedä. Ehkä kokeilen joskus?

Tsemppiä uuteen työviikkoon, Karpalo!

Kiitos ideoista ja ajatuksista. Nyt on paha mieli. Laitan siitä seuraavaan postaukseen.