Jonka otin Ruulta.

Kymmenen vuotta sitten olin 31 -vuotias ja työntelin lastenvaunuja. Asuin kerrostalossa melkein keskustassa. Mulla oli kaksi pientä tyttöä, toinen kolmen ja toinen yhden. Mies oli perustanut vuotta aikaisemmin oman lounaskahvilayrityksen eikä meillä ollut autoa. Minä käytin ison osan päivästä siihen että kävelin lastenvaunujen kanssa kaupasta toiseen ja hankin tarvikkeita meidän kahvilaan. Silloin kun en asioinut kaupassa seisoin Lenoniapankin eteisessä ja maksoin firman laskuja maksuautomaatilla.

Aivan käsittämätöntä uudisraivaajameininkiä. Me pyöritettiin kaksi vuotta sitä yritystä ilman autoa, ja haettiin pyörällä tai lastenvaunuilla tavaraa kaupoista ja tukusta. mutta sitten rupesi olemaan niin paljon asiakkaita että oli pakko hankkia se auto, vai oliko se niin että minä menin töihin, enkä joutanut enää kävelemällä niitä asioita hoitamaan. Juu mutta töihin palasin tosiaan vasta vuonna -98 ja siihen saakka työnsin kahta lasta ja kolmeakymmentä voipakettia tai 10 kg tuoreita silakoita prismalta tai cittarilta keskustaan lumisohjossa kyntäen. Oi niitä aikoja.

Tänään teen sitä työtä mitä olen aina tehnyt. Lapset on isoja, kahvilaa meillä ei enää ole. Olen asunut jo vuosia ränsistyneessä omakotitalossa mukavalla alueella kilsan päässä keskustasta. Olen opetellut käyttämään tietokonetta ja olen jonkin asteisessa nettikoukussa. Kirjoittelen harrastuksekseni ja voipa sitä satunnaisesti sanoa jonkinlaiseksi sivutoimeksikin.

Kymmenen vuoden päästä asun edelleen tässä talossa. Kirjoitan entistä loistavampia näytelmiä, mutta kukaan ei halua esittää niitä. Lapset on molemmat muuttaneet pois. Ensimmäinen lapsenlapsi on tuloillaan. Ostelen sille kirppiksiltä vaatteita. Mies on kuollut sydänkohtaukseen vuotta aiemmin enkä ole toipunut tästä menetyksestä vielä. Olen edelleen samassa työpaikassa mutta toimenkuvani on muuttunut fyysisesti kevyemmäksi.

Haastan Kimmelin.